Punkista hardcoreen

artikkeli päivittyy (päiv. 10.11.2020)

TARINAN YKSI VERSIO

Lahdesta parhaillaan tekeillä oleva pop-musiikkidokumentti sai itsenikin miettimään omaa suhdetta musiikkiin. Dokumentin tekijä Kari Vähävuori on tehnyt jo tähän saakka valtavasti haastatteluja ja muuta materiaalia. Keskusteluissamme tuli esiin myös lahtelainen hardcore ja sen vaikutus omassa alakulttuurikentässään. Kari oitis kiinnostui aiheesta. Dokumenttia varten hän haastatteli myös Antteja, jotka molemmat vaikuttivat aikoinaan Lahden hardcoren lippulaivassa Morning Afterissa ja olivat muutenkin Lahti-hardcoren pioneereja monellakin tapaa.

Itsekin olin siis aikoinaan mukana vahvastikin hardcore-musiikissa. Vaikken ole yhtään musikaalinen, ”lauloin” sentään kahdessa bändissä. Tulin osaksi lahtelaista ja suomalaista ns. hardcoreskeneä. Vaikutin siinä aktiivisesti 1990-luvun lopulta, johonkin vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen lopun tienoille.

Tuolloin tuli tehtyä paljonkin kaikenlaisia erilaisia ja mielenkiintoisia juttuja: levy-yhtiötoimintaa, levynmyyntiä, lehdentekoa (levyarvosteluita ja haastatteluita), keikkojen järjestämistä, julisteita yms.
Kaikki tehtiin itse, eikä odotettu että joku muu tekisi. Valmiiksi katettua pöytää ei ollut. Tienattu raha (se vähäinen) pistettiin kiertoon tai maksettiin omasta pussista kuin mikä tahansa harrastus.

Hardcore kokonaisuutena tarjosi mielenkiintoisen elämäntavan nuorelle miehelle, johon kuului yhdessätekemistä, kavereita, hauskanpitoa, mutta toisinaan uhoa. Nyt kun ikääkin on tullut (aiemmin ei), niin vanhojen muistelu ja muistojen jakaminen on alkanut kiinnostaa. En tiedä kiinnostaako muita, eikä sen väliä, mutta tämä sivusto
on hyvä kanava oman menneisyyteni jäsentelyyn. Mukava kertoa mitä kaikkea on tullut tehtyä, se kai sivun päällimmäinen tarkoitus on.

Sittemmin aktiivisuus musiikin saralla on laimentunut, mutta ei suinkaan kadonnut. Aiheen parissa tulee vieläkin puuhasteltua, mutta vähemmissä määrin. Musiikkia kuuntelen yhä, pääasiassa YouTuben kautta.

Kerron siis tarinani tiivistetysti omasta näkökulmastani, pilke silmäkulmassa. Jos muistan väärin, he korjatkoon, jotka muistavat oikein. Seuraavana kerron lyhyesti miten aiheen pariin päädyin. Lisäksi sivustolta löytyy myös ”mielenkiintoista” triviaa, jotka tavalla tai toisella kuuluvat tämän kategorian alle.

PUNK ALKOI KIINNOSTAMAAN

Lahdessa oli ollut aktiivinen hardcore/punk-porukka jo ennen kuin itse tulin mukaan joskus 1990-luvun puolivälin jälkeen. Muutama entinen lätkäkaverini oli löytänyt hieman aiemmin punkin, ja pikku hiljaa itsekin aloin siitä kiinnostumaan. Messilän Juhannus -festivaaleilla esiintyneet Bad Religion ja Sex Pistols olivat alaikäiselle pojanklopille mahtavia kokemuksia.

Ennen 1990-luvun puoliväliä en ollut juurikaan kiinnostunut musiikin kuuntelusta. Jotain satunnaisia kuuntelupiikkejä elämän alkutaipaleelle mahtui, joista mainittakoon alle kouluikäisenä 1980-luvun puolivälissä Hanoi Rocks ja muu rokki (Dingo oli ehdottomasti ei) Suomirockin hitit tulivat tutuiksi c-kasetilta mm. mökkimatkoilla.

Alkuun kiinnostus oli puhtaasti musiikillista, mutta jo pian sain kipinää kantaaottavista sanoituksista. Myöhemmin mukaan tulivat uusi vaate- ja tukkatyyli. Lyhyen punk-vaiheen kautta päädyin hardcore-musiikin pariin, joka on yksi lukuisista punkin alagenreistä. Jako on oikeastaan aika häilyvä, sillä moni kuuntelee kaikkea punkista ja skasta hardcoreen ja metallimusiikkiin. Oikeastaan tuosta suuntauksesta Lahdessakin käytettiin yleisnimiä metallinen hardcore tai kansanomaisesti jenkki- tai newyork-hardcore. Tästä myös myöhemmin artikkelissa. Rakkaalla lapsosella oli monta nimeä…

2000-luvun vaihteessa Lahdessa oli vilkas hardcore- ja punk-musiikkiskene ja Lahtea tituleerattiin hardcoren pääkaupungiksi, joskus jopa Lahden ulkopuolellakin. Mutta ei suinkaan turhaan: julkaisimme levyjä, teimme lehteä, järjestimme ja kävimme keikoilla ympäri Suomea sekä ulkomailla saakka. Vaikka kyse oli kaveriporukan hauskanpidosta, silti meillä oli tekemisen meininkiä, josta voi edelleen olla ylpeä.

Oikeastaan koko toiminta kulminoitui Etelä-Suomen Sanomien silloisessa liitelehdessä Treffi-lehdessäkin: Kannessa olivat Antit ja Jaakko kannessa otsikolla ”Hardcoren pääkaupunki”.

KEIKKOJA, KAVEREITA JA KALJAA

Keikkojahan oli järjestetty Lahdessa aktiivisesti 1990-luvulla mm. Kasisalilla. Break down the Walls -tapahtuma oli erittäin suosittu ja se yhdisti (punkin) eri tyylejä.
1980-luvun lahtelaisesta punk-kulttuurista minulla ei ole oikeastaan mitään käsitystä.

1990-luvun puolivälin aikoihin ns. jenkkihardcore alkoi Suomessakin eriytymään omaksi jutukseen, jonka ympärille sitten kehittyi monenlaista bändiä ja muuta toimintaa. Hardcore-punk oli kehittynyt jo 1970-luvulla ja tyyli oli synnyttänyt lukuisia eri alagenrejä kuten Wikipedian artikkelista voi todeta.

Itse kutsuimme edustamaamme elämäntapaa ja musiikkityyliä yksinkertaisesti nimellä hardcore.

Business City hardcore

Vielä 2000-luvulla joissakin yleisönosaston kirjoituksissa harmitellaan 1980-luvulla käyttöönotettu Business City -slogan osana uutta Lahden kaupungin imagonnostatuskampanjaa. Vaikka elettiin taloudellisesti optimistista aikaa, näin jälkeenpäin on toki helppo sanoa, että se ei ollut osuvin luonnehdinta määrittelemään Lahtea, vaikka ehkä siinä oli osatotuutta. Kenties sloganista haluttiin itseään toteuttava ennustus. Mutta mitäpä sitä murehtimaan, jostain näkökulmasta slogani osattiin kääntää voitoksi.

1990-luvun puolivälissä slogani käännettiin uuteen muotoon, kun vähemmän(?) fiksut hardcorepunk-retkut synnyttivät Business City Hardcoren (BCHC), jonka kantavana voimana toimi Morning After (1994-2006).
BCHC oli lahtelainen kollektiivi, jossa yksilöiden dynaamisuus valjastettiin yhteiseksi hyväksi. Toiminta on tänä päivänäkin ja uusi sukupolvi on jo kasvamassa perinteitä kunnioittaen.
Maailmanlaajuisasti hardcore-käsitteen alle voidaan laskea lukuisia eri tyylejä ja elämäntapoja, musiikki ja koko alakulttuuri yhdisti yhdisti niin paljon erilaisia ihmisiä. Liioittelematta voidaan sanoa, että Business City Hardcorella oli vahva vaikutus koko suomalaiseen hardcoreen musiikillaan ja tekemisillään kuin konstailemattomalla asenteellaan.

Business City -termiä ei koettu painolastiksi vaan sen merkitys käännettiin punk-kulttuurille tyypillisesti ylösalaisin. Lahtelaiset osoittivat jälleen kerran, että kyllä täällä osataan nauraa itsellemme. Ja toki muille.

Keikkoja järjestettiin ja keikoilla käytiin

Toimintamme oli varsin kansainvälistä. Vaikka Suomi oli hieman syrjässä Euroopan isoilta areenoilta, monet keikkajärjestäjät tekivät töitä saadakseen alan isojakin bändejä tänne soittamaan. Aina se ei ollut helppoa. Yleensä jos joku ulkolaisbändi oli tulossa Suomeen, pystyi alan harrastajat toteamaan silloisilla keskustelufoorumeilla kuin yhdestä suusta manauksen: ”Peruvat kuitenkin”. Ja monihan sitten perui, vieläpä aivan viime hetkellä.

Itse kävin ensimmäistä varsinaista hardcore-keikkaa katsomassa Nuutti-ravintolassa. Silloin ”lauteilla” oli ranskalainen (jonka nimeä en tosin juuri nyt muista) bändi. Sen muistan että joltakin kaveriltani aukesi nenä. Hurjaa oli.

Kasisalilla keikkoja järjestettiin useasti, mutta vuosituhannen vaihteessa keikkapaikaksi vakiintui Ravintola Torvi. Tämä huomattiin myös Lahdessa hardcorepiirien ulkopuolella. Lahden Rytmin Ystävät (RyRy) palkitsi puuhamies-Anttien Rooster Recordsin vuonna 2005 Hemmo-palkinnolla. Palkinto myönnettiin aktiivisesta panostuksesta lahtelaisen livemusiikin edistämiseen. (Lue Kalevan juttu)
Sittemminhän miehet ovat kunnostautuneet mm. Torven ja Lahen Elmun nokkamiehinä, ja milloin missäkin.

Rooster Festistä muotoutui aikanaan suomalaisittain merkittävä hardcore-tapahtuma, käsite. Se oli kaksipäiväinen tapahtumaviikonloppu, jolloin ympäri Suomen Lahteen ja Torveen kerääntyi hardcore- ja punk-musiikin kuluttajia. Helmikuussa 2020 vietettiin Ravintola Torvessa legendaarisen Rooster Festin 20-juhlavuotta. Vaikka päävetäjä on vaihtunut, tunnelma tullee olemaan sama.

Suomessa me lahtelaiset kävimme ahkerasti keikoilla. Aina missä tapahtui, kesällä tai talvella, olimme aiheuttamassa hilpeyttä hauskoilla jutuillamme. Harvoin aiheutimme harmia. Vaikka keikalla ei esiintynyt lahtelaisbändiä, se ei matkustusintoamme haitannut. Päinvastoin, illasta tuli vain kosteampi, kun kenenkään lahtelaisista ei tarvitsi soittaa. Monet kaupungit tulivat tutuiksi ja noilla reissuilla tutustui moniin mukaviin ihmisiin.

Reissasimme myös jonkun verran bändien mukana ulkomailla. Mm. Morning Afterin mukana matkasimme vuonna 2001 Hollannin Maastrichiin, jossa järjestettiin European Hardcore Party. Ajoimme autolla Ruotsin kautta Hollantiin. Se taisi olla itsellä pisin putki autonratissa yhteen menoon.
Yhtenä kesänä 7th Legion soitti Ruotsissa pari keikkaa ja lähdimme tietysti bändin mukaan katselemaan paikkoja (ja keikkoja). Taisin silloinkin olla kuskina aktiivisesti, ainakin muistan ajaneeni kaverini vanhaa automaattivaihteista Volvoa. Sehän sopi kun olimme Ruotsissa.
Tuppauduimme silloinkin hengailuporukalla Morning Afterin mukaan, kun he nauhoittivat Lappeenrannassa Astia-studiossa Through The Eyes Of The Enemy -täyspitkää levyään. Hauskaa oli silloinkin kaikesta huolimatta, ja vuosi oli 2000.
Erään kerran olin kuskina hollantilaiselle Razorblade-yhtyeelle (katupunk/Oi!), joka soitti kolme keikkaa Suomessa Lahdessa, Tampereella ja Lappeenrannassa.
Lisäksi muutamana vuotena teimme festarireissut Saksan With Full Forceen ja Belgian Douriin, joissa esiintyi monia ulkolaisia ”isoja” bändejä, jotka olisi muuten jäänyt näkemättä.

Hauskoja muistoja ja sattumuksia.

TARINA JATKUU…

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: